maanantai 30. heinäkuuta 2012

Rinkulatunika

Näin tämän kankaan Hannan kankaan alessa ja luulin sen itseasiassa pikkukuvan perusteella olevan eri värinenkin. Vaaleanpunainen/persikka tms hempeät pastellisävyt eivät ole olleet minun juttuni, enkä ole tainnutkaan niitä koskaan ostaa, mutta tämä kangas yllätti ja alun "järkytyksen" jälkeen tykästyin siihen oikein kovasti =)
Kaava on jälleen se omaa vanhaa tunikaa apunakäyttäen piirretty, tällä kertaa yläosakin mukaili alkuperäistä, tosin korotin yläosaa jonkin verran, ettei alle tarvisi aina toppia, kuten alkuperäisessä. Tunikan yläosa on vuoritettu, jotta kanttauksille ei ollut tarvetta.
Pientä muokkailua tuo kaavan yläosa tarvii selkäpuolelta, jäi hiukka avoimeksi, mutta aika hyvä tuli :)
Kuvat oetettu taas ei niin hyvässä valossa. Ilman salamaa liian hämärää ja salaman kanssa hieman valottui, mutta eiköhän noista jotain selvää saa :)




lauantai 21. heinäkuuta 2012

More black dots, added with some colourful spots!

Visio Piipatin teepparista ja nimenomaan tällaisesta väriyhdistelmästä syntyi päähäni jo jonkin aikaa sitten. Mustaa löytyi, mutta keltaista ja lilaa oli vielä hankittava. Keltaista löytyi OE ryhmäläiseltä ja lilaa Fabriinasta.
En voi sanoa muuta kuin että tykkään ja onneksi kankaita jäi vielä, jotta myöhemminkin saa näistä vielä jotain tehtyä :)


Kun lapsi ei halua asettua kuvattavaksi, niin oiva apu on kankaanpalanen kämmenselällä kuvastamassa ötökkää, jota kannattaa pysähtyä hetkeksi tutkimaan ;)


tiistai 17. heinäkuuta 2012

2 times 2 is 4

Tässä jo jokunen hetki sitten valmistunut setti jossa pari teepparia, polvihousut ja pitkät housut, ajatuksella että kaikki käy yksiin.
Mun bloggaaminen on taas hidastunut entisestään, kun tietokone raksuttaa niiin hitalla, että kuvien muokkaus vie aivan ikuisuuden ja usein tulee luovutettua kesken kaiken ja meneekin sitten päiväkausia saada muutama kuva muokkailtua julkaisua varten. Huoh sanon minä.

Pidemmittä puheitta itse tekeleisiin, eli teeppari Bellapuusta tilatusta vihreästä hiiritrikoosta, hihat ikasyrin tummanruskeaa trikoota. Valkoisten resoreiden alkuperää en muista...
Resoreita on jo niin iso laatikollinen, että on jo ihan mahdotonta muistaa kaikista, että mistä mikäkin on. Suurin osa on Royal-tuotteelta, Hannan kankaalta tai Fabriinasta :)

Toinen teeppari on ihanasta vihreästä astronauttikankaasta(tilattu lieblingsstückeltä) ja sen resorit varmuudella Fabriinasta.

Polvihousut on tehty paikallisen kirpparin ihanan ohuesta ja kauniin sävyisestä kollarista ja pitkät housut Alestalosta ostetusta ruskeasta kollarista.
Ruskeiden housujen vihreä resori Michasilta Saksasta.






                      Sitten pläjäys sovituskuvia vielä :)







tiistai 10. heinäkuuta 2012

Black dots are my favourite spots!

Kuten ostikko antaa ymmärtää niin olen aivan rakastunut näihin mustiin maxi dotseihin, ihana kangas niin itselle kuin pojallekkin :)
Tämä on sarjassaan kolmas OE-tunika, eli niinkutsuttu tissis. Jokaista olen jollain tapaa muokannut ja tämä on ehdottomasti paras. Lyhensin etukappaleita, jotta eivät mene niin paljoa ristiin, korkeutta lisäsin myös hiukkasen. Avarsin hihanaukkoja ja pienensin tai oikeammin lyhensin hihoja. Kavensin alakappaleita myös jonkin verran.
Kangas on Fabriinasta ja resori muistaakseni Hannan kankaasta.









torstai 5. heinäkuuta 2012

Triple T for Me

Tällä kertaa kolme T:tä ei tarkoita tähtiä, tereitä, eikä taskuja, vaan tunikoita ja tietty kolmin kappalein :)
Ensimmäisenä jo aikaa sitten valmistunut tunika PaaPiin suunnittelemasta ja ikasyrilta ostetusta leijonainterlockista.
Tätä varten tein aiemmin harjoituskappaleen ja taisin saada aikaan ihan kelvollisen kaavan erilaisia muunnelmia varten :)
Yläosan muotolaskosten takia tunikaa oli aivan mahdoton kuvata muualla kuin päällä, yläosa näytti kertakaikkisen hassulta kurttupussilta pöydälle aseteltuna :)
Olkaimet ja kaitale ovat ruskeaa interlockia hanhelista ja resori mitä luultavimmin royal-tuotteelta.





Seuraavaksi alta viikko sitten valmistunut vihreä tunika.
Tämä seisoi puolivalmiina jonkin aikaa niin ajanpuutteen vuoksi, kuin siksikin että keksin tämän kaipaavan lisäkoristusta ja nakitin ihanan äitini virkkaamaan pieniä kukkasia. Itselläni kun olisi mennyt siihen turhan paljon aikaa.. Ja kerta aikaa ei meinaa olla ompeluun tai bloggaamiseen, niin ei myöskään virkkaamiseen ;)
Tunika on tehty Ompeluelämää rymässä kiertävällä "tissis"kaavalla hieman muokkaillen.
Vihreä ohut trikoo on Wexleristä, kaitaleen musta trikoo Fabriinasta ja musta resori Hannan kankaasta
Nämä kuvat otin heikossa valaistuksessa itselaukaisulla ja näemmä linssikään ei ollut ihan puhdas.
Vähän selkoa silti saanee :)





Viimeisenä ja tällä kertaa kyllä myös vähäisimpänä tissiksen ensimmäinen kokeiluversio, josta tuli oiva kotimekko :) Kangas on paikallisesta kirppikseltä 2€/m ostettua laskeutuvaa ja ohutta luultavasti viskoositrikoota, josta olin pojalle yökkäreitä ajatellut tehdä.  Sitten se päätyikin edullisuutensa takia koekankaakseni.. Palanen vielä jäi, joten eiköhän poikain siitä vielä jotain saa ja toivottavasti kirpparilta löytyisi vielä lisää :) Kangas ei ollut alkuunkana väriseni, mutta todella mukavan tuntuista se on, joten ihana vetää päälle kotona myhjäillessä.
Tätä purin ja tein uskomattoman monta kertaa! En tiedä mikä siinä on, mutta pojalle tehdessä onnistuu suurin osa ihan ok, mutta itselle tehdessä puran ihan solkenaan ja se välillä jää ikävästi näkyviin, kuten tässä kaitaleesta tuli lopulta aivan epämuodostunut, mutta olkoon. Totesin purkaneeni jo niin monta kertaa, että nyt riittää :) Tässä tunikassa tuli kokeiltua rullapäärmäystä ensimmäistä kertaa ja sehän näyttää ihan kivalta, todella tyttömäiseltä :)