sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Söpöstelyä

Perheemme on kasvamassa alkuvuodesta yhden prinsessan verran ja on ollut ihanaa päästä vihdoin omepelmaan "tyttöjuttuja" :)
Toki satunnaisia liivimekkoja olen kavereiden lapsille ommellut, mutta nyt ne jäävät hypisteltäväksi ihan kotiin ja omiin kätösiin :)
Joustofrotee on Metsolasta ja kaavana oma muokkaus OB:n essumekosta. Koko noin 50-56cm.
Myssy on myös OB:n kaavalla(6/13) koossa 36cm hyvin pienillä saumanvaroilla.
Sovituskuvia ehkä lisätään kun käyttäjä on syntynyt :)



perjantai 27. joulukuuta 2013

Siskon joululahja

Tänä vuonna päätin ommella rakkaalle siskolleni jotain aivan itse. Yllätyskin ompeluksen piti tietty olla, joten mittoja ei ollut saatavilla saati kummoisia kokotietojakaan, mitä nyt omin silmin näin tietty :)
Jottei tehtävä olisi liian helppo, päätin kokeilla uutta kaavaa/kaavamuokkaustakin ja piirtelin Ikasyriltä ostetusta Onion 2035 kaavasta ylä ja alaosat yhteen, sillä en halunnut kankaan kuvion katkeavan. Hihat jätin lyhyiksi, jotta olisi käytännöllinen myös kesällä ja taskut lisäsin muuten vaan tuomaan ilmettä.
Halusin että tunika istuu hyvin hartiaseudulta, mutta ei kiristä yhtään alhaalta, joten yläosa on S ja pikkuhiljaa alaspäin levenee kokoon M.
Kangas on alureyhmän sisällä teetetty Kortteli-kuosi, jota on tosin erä myynnissä myös Royal-tuotteella.

Tunika valmistui jouluaattona noin tuntia ennen joulunviettoon lähtöä ja taisipa olla yksi oman jouluni kohokohdista nähdä kuinka mielissään siskoni tunikasta oli ja kuinka sopiva siitä tulikaan :)












sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Päiväkotiuskottavuutta!

Halusin tehdä syksyllä virikehoidon aloittaneelle pojalleni päheän ja "päiväkotiuskottavan" setin.
Tällainen siitä sitten tuli :)
Kangas on joustocollegeä ja Hannan kankaasta ostettu, Ullakon aarre nimeltään.
Musta-valkoraidallisen kankaan alkuperää en enää muista, paksua ja hyväntuntuista jerseytä jokatapauksessa.
Setti oli kovasti poitsun mieleen ja tuon hihattoman hupparin olisi halunnut pitää yölläkin päällä. Voiko parempaa palkintoa työstä saadakkaan? :)
Laitoin siihen kiinnitykseksi vain napin ja ohuesta kuminauhasta tehdyn lenkin, jotta pysyy hieman kiinni, mutta ei peitä alla olevaa paitaa liikaa.
Housuissa käytin taas vakkarikaavaani, eli sivusaumalliseksi ja taskulliseksi muokattua OB:n saimia. Paita on OB:n Little Lamb ja hihaton huppari on OB:n Roboman.
Tuo musta-valkoinen paita oli kovasti omaan mieleeni, passaa niin hyvin monenlaisen alaosan kanssa ja raidallinen tuntuu sopivan Piipatille hyvin, semmoisia siis lisää :)































Paita, joka opetti minulle paljon.

Vihdoin on tullut aika lopettaa piiiitkä blogitauko ja ryhtyä jälleen hommiin! :)
En suinkaan ole ollut kokonaan ompelematta, vain blogi on jäänyt vaille huomiota kun ei ole ollut konetta jolla olisin saanut kuvat käsiteltyä. Kesäkin vilahti mökkeillessä ja kaikenlaista puuhaillessa, syksystä  puhumattakaan.
Mutta nyt - otan itseäni niskasta kiinni ja alan pikkuhiljaa käymään läpi kuvia viime keväältä asti, toiveena saada edes osa blogiin asti :)
Nyt on siis eri tietsikka käytössä, ompelukonekkin on vaihtunut ja konerepertuaari lisääntynyt yhdellä peitetikkikoneella. Näillä voimin eteenpäin =)
 Ensin uusimpien töiden kimppuun silti ja tässä Majapuulta tilatusta lohikäärmeneuloksesta tehty lämmin paita Piipatille. Halusin kokeilla piippukauluksen tekemistä ja tällaisena hieman matalana versiona se sopii mielestäni pojalle oikein hyvin.
Kuten otsikkokin kertoo, niin tämän paidan ompelu oli varsin opettavainen sessio. En ole hyvä ompelemaan ohjeista, joten kun saan idean päähäni lähden työstämään ja kokeilemaan sitä itse-tulokset ovat vaihtelevia ;)
Tämän paidan kohdalla luulin huomioineeni kaiken hienosti, mutta toisin kävi ja löytyi moooonta asiaa, jotka pitää muistaa seuraavalla kerralla.
Peitetikkikoneella ompelusta minulla ei myöskään ollut minkään valtakunnan kokemusta, joten tämä paita toimi harjoituskappaleena senkin osalta ja sain purkaa noita raglansaumojen tikkauksiakin moneen otteeseen, ennenkuin sain kohdistettua ne tarpeeksi hyvin, eli itselleni kelpaavasti :)
Kaavapohjana tässä paidassa on OB:n little Lamb johon saksin lisäksi tuon kauluksen. Kokona noin 104cm.







Sitten sovituskuviin. Näitä ei enää ilman lahjomista saa ja usein myös koiran pitää saada olla mukana. Pääasia että jotenkin saa räpsittyä :)
Sovituskuvissa hiharesorit on käärittynä/taitettuna. Tein paidasta tarkoituksella hieman reilun, niin mahtuisi kevääseen asti ja tänne saa hyvin toisen paidan alle, jos tätä haluaa käyttää vaikka ulkoillessa lisälämmikkeenä.