keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kevät saapuu!

Halusin tehdä kevääksi raikkaan setin ja mielikuva tällaisesta paloista kootusta paidasta piirtyi verkkokalvoilleni eräänä hiljaisena hetkenä, kun mietin mitä uutta voisin tehdä.
Halusin tehdä valkoisen paidan, mutta jotenkin "lieventää sen arkuutta" jollain kuosilla rinnuksissa, eikä millä tahansa kuosilla vaan juuri tällä JNY:n ihanalla keltapohjaisella tähdellä, jota en ollut vielä mihinkään käyttänyt :)
Applikoinninkin tähän jo piirsin, mutta paita ei sellaista kaivannutkaan, olisi jopa saattanut sen pilata liialla levottomuudella. Välillä vähempi on parempi :)
Housut ovat ihanaa tummankeltaista joustofoteeta, jonka jo aikaa sitten tilasin, mutta oliko se taas Royal-tuote vai Hannan kangas.. Ihan varmaksi en osaa sanoa, kun molemmista sitä silloin sai :)
Housujen kaavapohjana paljolti muokattu saimi, paidassa OB:n Let It be koossa 98cm.
Paidan valkoinen jersey Hannan kankaasta ja keltainen tähtitrikoo i k a s y r i ltä.

Sovituskuvien saanti meinasi olla mahdottomuus, lopulta tuloksena paaaljon kuvia, joissa muutama julkaisukelpoinen vanhingon kautta. 3veenä tuntuu olevan todella vaikeaa pysyä hetkeäkään paikallaan, saati tehdä mitä pyydetään ;)











12 kommenttia:

  1. Ihanan raikas setti tosiaan. Tuo paita on tosi hauska.

    VastaaPoista
  2. Ihanat! Kiva idea paidassa ja kankaat on niin kevään raikkaat! :)

    VastaaPoista
  3. Tässä on ihan mahtava idea! Todella hieno setti, kivan keväinen :)

    VastaaPoista
  4. Tää on aivan älyttömän ihana ja raikas! Tosi kivasti menee leikkuut/saumat tossa etukappaleessa. :) Ja ehdottomasti oikea ratkaisu, ettet laittanut enää applikaatiota. :)

    VastaaPoista
  5. Hurjan aurinkoinen ja ihana setti! Kiva idea paidassa.

    VastaaPoista
  6. Tämä setti vain on niin ihana, raikas ja keväinen <3

    VastaaPoista
  7. Ihana setti!

    Mun blogissa on sulle pieni Haaste ;)

    VastaaPoista
  8. vautsi! löytyypäs täältä blogista hienoja ja raikkaita settjä! klikkaankin lukijaksi :)

    VastaaPoista