perjantai 18. syyskuuta 2015

Reissuvaatteita

Perheemme matkasi huhtikuussa Espanjaan ja sinne piti saada uutta vermettä päälle pantavaksi.
(Olen siis tosiaan 6kk jäljessä blogin päivityksen kanssa, apua...)
Pikaisesti kuvien kimppuun, eli tässä ekana leggarit farkkutrikoosta(lillestoffin), sekä tunika, jonka muokkasin OB:n papana kaavasta. Setti kokoa 74cm.



Seuraavaksi Mutturalla blogin Annikan ihanaa pyryharakkaa, josta tein tunikan tytölle ja hihattoman pojalle, vähän samistelua :)
Tämänkin tunikan olen muokannut papanan pohjalta singoalla tyyliseksi tällä kertaa.
Mulla on muutama ns.perus/lempparikaava, joiden pohjalta muokkailen suurimman osan ompeluksista. Siksi en aina muista edes kertoa kaavojen lähtökohtaa, koska niin usein sama-muokkailen vaan suuresti :)
Leggarit OB:n ruusunpuna kavennettuna. Setti kokoa 74cm ja pojan paita n.110cm.




Pojalle tein Verson puodin ohuesta kaara jc:stä housut koossa n.110. Pohjalla OB:n saimi ja taskuissa OB:n Relaxed Fit. Pitkään tuli tehtyä vain kaaritaskuja, mutta nyt nämä miellyttävät :)




Lillestoffin farkkutrikoosta tein pojallekkin housut ja tähtipaikat oli toiveena, koska siskokin sai tähtipaikkapöksyt (kuva myöhemmin).
Keltainen aurinkoinen paita OB:n Litle Lamb (ellen väärin muista) valenappilistalla, koska oli kiire ja mielestäni tämäkin tekee kivaa ilmettä.




Kokeilin OB:n Relaxed Fit kaavaa, mutta tuli niin hassut että pätkäisin sortseiksi lopulta. Ehkä tästä saisi yläosaa kaventamalla ja alaosaa leventämällä kelvolliset housut, tai sitten käytän jatkossa tästä kaavasta vain taskuja :)
Kankaana Selian liitutähti jc.


Tyttö sai kierrätysfarkuista itselleen tähtipaikkahousut, aika poikamaiset, mutta olkoon =)


2 kommenttia: