keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Sydänautoja, tähtiä ja pehmoista paitaa

Taas kerran vaatteet ovat lojuneet luvattoman kauan odottamassa kuvaamista ja olivatpa jo hetken käytösäkin. Setistä tuli mielestäni kiva ja yksinkertainen :)
Vaikka pidän applikloinneista ja niiden tekemisestä, olen huomannut, että useammin käyttöön pääsevät yksinkertaiset vaatteet, jotenkin tympäännyn kuviin helposti, mutta toki niitä edelleen teen :)

Sydänautovelouriin ihastuin nähtyäni siitä tehtyjä vaatteita OE:ssa. Tilasinkinkin sitä jo kauan sitten Ikasyrilta.
Seuraksi tein JNY:n nugaatähdestä(ostettu muistaakseni Metsolan alesta joskus) paidan, tällaisenkin yhdistelmän näin joskus kauan sitten OE:ssa ja se jäi pyörimään mieleeni :)
Royal-tuotteelta ostetusta ruskeasta joustofroteesta halusin tehdä yksinkertaisen raglanpaidan, varsinkin mökillä on aika viileää ja toki talvella muutenkin tarvitaan lämpöisempiä paitoja :)
Paitojen kaavana käytin tuttua OB:n papanaa hieman muokattuna ja housuissa saimia.







 Raglansaumat ja helman tikkasin oranssilla pieneksi piristykseksi.







perjantai 19. lokakuuta 2012

Vauvalahja ja pieni pipopäivitys

Ystäväni tyttärelle on syntymässä ensi kuussa poika ja ystäväni toiveena oli, että ompelisin vauvalle jotakin.
On aivan huisia, että ystävästäni on tulossa mummo alta nelikymppisenä ja oli ihanaa päästä ompelemaan jotain pientä :)
Oman poikani kohdalla innostuin ompelusta vasta aivan vauvavaiheen jo ohi mentyä eli kokemuksen puutteesta en tiennyt mikä kaava olisi hyvä. Päädyin pläräämään omat lehteni läpi ja kokeilin ensimmäisiä hyvältä näyttäviä. Malli oli aivan liian leveä mielestäni, mutta eiköhän nämä pikkuiset pöksyt käyttöön pääse :)
Koko n 62cm
Resorit Fabriinasta, tummanruskea joustis royal-tuotteelta ja turkoosi jnyn:n tähti mistä lie tilattua :)


En oikein keksinyt mitä tehdä OE:n taikametsäjoustiksesta, joten päädyin tuhoamaan kangasta edes pipojen ja huivin verran. Kaksi pipoista meni ystäväni lapsille ja yksi vuoritettu versio jäi Piipatille. Seuraksi sutaisin vapaalla kädellä reilun kokoisen kolmiohuivin.
Ystäväni tyttärelle virkkasin pipon koristeeksi kukkasen ja täytyy myöntää että jouduin useamman kerran kokeilemaan, ennenkuin kukka mututuntumalla syntyi ;)
Piipatille ompelin astronauttipipon jo aikaa sitten, mutta tämä minun bloggaaminen on laiskahkoa.. Pipo on kääntömallia ja toisella puolella tummankeltainen joustis. Itselle tein samalla mustasta joustiksesta pipon, mutta se jäi näköjään kokonaan kuvaamatta.