maanantai 10. joulukuuta 2012

Inekselle palloja

Ines vauvalle surautin toisenkin liivimekon samalla muokatulla kaavalla kun taikametsäkankaasta aiempaan postaukseen,(OB 1/2012) mutta tähän tein kuminauhan avulla hieman pussittavan helman, josta tuli kyllä aika hauska. Pituutta olisi saanut olla pussituksen takia enemmänkin, mutta ensimmäiseksi kokeiluksi ihan kiva :)
Ineksen äidin toiveena oli kaaritaskut ja yhdessä valitsimme kankaat kätköistäni. Tämän kaveriksi kun löytyisi mustavalkoraidalliset leggingsit, niin olisipa herkku yhdistelmä :)






keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Stars, ears and a big nose

Hei,
Minä olen hiljainen nenäeläin.
Olin kävelemässä metsäpolkua kotiinpäin illan jo pimennyttyä yöksi, kun vastaan tuli ilkeä noita...
Noita näytti kovin pahantuuliselta ja kyseli kysymyksiä, joihin en oikein osannut vastata.
Sitten hän taikoi toisen korvani tuollaiseksi, koska piipitin kuulemma kuin hiiri...



Kangas JNY:ltä muistaakseni suoraan tilattua jerseytä, applikoinnin joustis Fabriinasta ja applikointi itse piirretty.
Kaavana tuttu ja hyväksi todettu Let It be, mutta tällä kertaa en ole tyytyväinen lopputulokseen.
Pidensin kaavaa liikaa ja nyt paita on tuttuun tapaan kapoinen, mutta niin pitkä että alla olevien housujen taskutkin peittyvät ja pointtina oli että taskuissa oleva tähtikangas näkyisi ja vaatteet "istuisivat hyvin yhteen".
Mielestäni tällainen koko takapuolen peittävä on liian pitkä, enkä tykkää. Mutta positiivista on, etten muistakkaan koska valmistamani vaate olisi saanut samanmoisia tuntemuksia aikaan, etten tiedä aionko edes pitää tätä, joten keskimääräisesti menee ihan hyvin :)

lauantai 3. marraskuuta 2012

Taikametsää pienelle neidille

Ystäväni pyysi minua ompelemaan ihanalle tyttärelleen Inekselle liivimekon.
Tästä OE kankaasta, taikametsästä en ole osannut itselleni tai omalle pojalleni juuri mitään ommella, joten valitsin sen kankaaksi.
Toiveena oli tuttitasku edessä ja resoreiksi valkkautui tumman ruskea.
Tällainen ompelu on mukavaa, kun ystävä leikittää Piipattia että saan rauhassa omella, välissä voi kahvitella ja höpötellä ja pääsee ompelemaan pienen tytön vaatetta♥ :)
Kankaana siis joustofrotee, kaavana OB 1/2012 Home Sweet Home reilusti muokattuna. Tämä kun on alunperin essumekon kaava. Mallina ihana Ines-vauva :)






perjantai 2. marraskuuta 2012

Synttärilahja

Blogissa jo aiemmin vierailleella Baby P:llä oli hetki sitten 1v synttärit ja äitinsä toiveena oli paita, eikä mikä tahansa paita vaan...

nimenomaan gorillapita ja sellainen oli tietty tehtävä :)
Ihan samanlaista en halunnut tehdä kuin Piipatille, joten valitsin pohjaksi tämän vihreä-valkoisen tähden.
Tuli sen verta kiva, että melkein harmittaa etten tehnyt omallekkin pojalle kuosillisesta kankaasta ;)
Olen suoraan sanottuna jotenkin vierastanut niitä. Mielestäni kankaan kuvio on monasti jo tarpeeksi, eikä siihen tarvita enää sen kummempaa. Varsinkaan pienet applikoinnit kuosikankaalla eivät ole minun juttuni, mutta tällainen isompi on jo omaankin makuun kiva.


 Hihoihin kokelin ensimmäistä kertaa kanttauksen sijasta tällaista leveää käännettä. Saa käärittyä hieman lyhyemmäksi eikä tikkaukset silti näy :)


Kaavana tuttu ja hyväksi todettu OB:n Let It be, koko noin 92cm. Toiveena kun oli himppa reilu koko, että menisi pitkään :)
Tähtikangas muistaakseni Lieblingin kimpasta ja musta joustis Hannan Kankaasta tai Royal-tuotteelta. En millään meinaa muistaa näiden joustisten ja resoreiden osalta, että kummasta tilattu kerta molemmista niitä saa ja molemmista kaupoista pidän :) Harmaa joustis applikoinnissa on Fabriinasta.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Sydänautoja, tähtiä ja pehmoista paitaa

Taas kerran vaatteet ovat lojuneet luvattoman kauan odottamassa kuvaamista ja olivatpa jo hetken käytösäkin. Setistä tuli mielestäni kiva ja yksinkertainen :)
Vaikka pidän applikloinneista ja niiden tekemisestä, olen huomannut, että useammin käyttöön pääsevät yksinkertaiset vaatteet, jotenkin tympäännyn kuviin helposti, mutta toki niitä edelleen teen :)

Sydänautovelouriin ihastuin nähtyäni siitä tehtyjä vaatteita OE:ssa. Tilasinkinkin sitä jo kauan sitten Ikasyrilta.
Seuraksi tein JNY:n nugaatähdestä(ostettu muistaakseni Metsolan alesta joskus) paidan, tällaisenkin yhdistelmän näin joskus kauan sitten OE:ssa ja se jäi pyörimään mieleeni :)
Royal-tuotteelta ostetusta ruskeasta joustofroteesta halusin tehdä yksinkertaisen raglanpaidan, varsinkin mökillä on aika viileää ja toki talvella muutenkin tarvitaan lämpöisempiä paitoja :)
Paitojen kaavana käytin tuttua OB:n papanaa hieman muokattuna ja housuissa saimia.







 Raglansaumat ja helman tikkasin oranssilla pieneksi piristykseksi.







perjantai 19. lokakuuta 2012

Vauvalahja ja pieni pipopäivitys

Ystäväni tyttärelle on syntymässä ensi kuussa poika ja ystäväni toiveena oli, että ompelisin vauvalle jotakin.
On aivan huisia, että ystävästäni on tulossa mummo alta nelikymppisenä ja oli ihanaa päästä ompelemaan jotain pientä :)
Oman poikani kohdalla innostuin ompelusta vasta aivan vauvavaiheen jo ohi mentyä eli kokemuksen puutteesta en tiennyt mikä kaava olisi hyvä. Päädyin pläräämään omat lehteni läpi ja kokeilin ensimmäisiä hyvältä näyttäviä. Malli oli aivan liian leveä mielestäni, mutta eiköhän nämä pikkuiset pöksyt käyttöön pääse :)
Koko n 62cm
Resorit Fabriinasta, tummanruskea joustis royal-tuotteelta ja turkoosi jnyn:n tähti mistä lie tilattua :)


En oikein keksinyt mitä tehdä OE:n taikametsäjoustiksesta, joten päädyin tuhoamaan kangasta edes pipojen ja huivin verran. Kaksi pipoista meni ystäväni lapsille ja yksi vuoritettu versio jäi Piipatille. Seuraksi sutaisin vapaalla kädellä reilun kokoisen kolmiohuivin.
Ystäväni tyttärelle virkkasin pipon koristeeksi kukkasen ja täytyy myöntää että jouduin useamman kerran kokeilemaan, ennenkuin kukka mututuntumalla syntyi ;)
Piipatille ompelin astronauttipipon jo aikaa sitten, mutta tämä minun bloggaaminen on laiskahkoa.. Pipo on kääntömallia ja toisella puolella tummankeltainen joustis. Itselle tein samalla mustasta joustiksesta pipon, mutta se jäi näköjään kokonaan kuvaamatta.








sunnuntai 23. syyskuuta 2012

It´s gorilla time!

Kuten monet aiemmatkin työni, niin tämäkin seisoi valmiina jonkun aikaa odottamassa kuvaamista ja bloggaamista. Näin taannoin netissä, (jonkun lastevaatteita myyvän nettikaupan sivuja selaillessani) kuvan  gorillapaidasta ja tallensin kuvan samoin tein koneelleni aikomuksena tehdä saman tyylinen, toki omilla väri ja materiaalivalinnoilla.

Paidan keltainen jersey on Fabriinasta, samoin applikoinnin ja housujen harmaa joustofotee. Musta joustofrotee on Hannan kankaalta ja keltainen resori sekä musta tähtijersey Saksasta Michasilta.

Paidan kaavana Let it be ja housuissa sivusaumalliseksi muutettu saimi, molemmat Ottobren kaavoja.

Setistä tuli mielestäni hauska ja taisi olla Piipatinkin mieleen :)






maanantai 10. syyskuuta 2012

Kiekuroita ja kukkia

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi blogata nämä tunikat, jotka ovat olleet valmiina ja käytössä jo kauan. Nykyään tuntuu olevan todella huonosti aikaa niin ompeluun, kuin bloggaamiseenkin :/

Ensimmäisenä tunika Marimekon samovaaritrikoosta.
Olin ajatellut tehdä tästä pitkähihaisen mutta ajatuksissani ostin vain metrin kangasta, joten eihän se riittänyt.
Kohdistukset sain mielestäni onnistumaan hyvin. Toinen puoli on musta ja toinen keltainen, hihoja myöten. Keskiosan kaiteleesakin kuviot jatkuvat suht hyvin, samoin ristikkäin menevissä etukappaleissa.
Olen siis erittäin tyytyväinen tähän tunikaan :)



 Seuraavana Liandlon retrokukasta samalla OE:n tunikakaavalla tehty tunika, mutta hihattomana.
Kankaan ostin Hannan kankaasta. Kangas loppui hieman kesken, sillä ostin viimeisen 50cm palan mitä kaupasta löytyi, joten yläosa takana on punaista trikoota Hanhelista, joka sattui olemaaa juuri oikean sävyistä ja löytyi vielä omista varastoista :)




maanantai 30. heinäkuuta 2012

Rinkulatunika

Näin tämän kankaan Hannan kankaan alessa ja luulin sen itseasiassa pikkukuvan perusteella olevan eri värinenkin. Vaaleanpunainen/persikka tms hempeät pastellisävyt eivät ole olleet minun juttuni, enkä ole tainnutkaan niitä koskaan ostaa, mutta tämä kangas yllätti ja alun "järkytyksen" jälkeen tykästyin siihen oikein kovasti =)
Kaava on jälleen se omaa vanhaa tunikaa apunakäyttäen piirretty, tällä kertaa yläosakin mukaili alkuperäistä, tosin korotin yläosaa jonkin verran, ettei alle tarvisi aina toppia, kuten alkuperäisessä. Tunikan yläosa on vuoritettu, jotta kanttauksille ei ollut tarvetta.
Pientä muokkailua tuo kaavan yläosa tarvii selkäpuolelta, jäi hiukka avoimeksi, mutta aika hyvä tuli :)
Kuvat oetettu taas ei niin hyvässä valossa. Ilman salamaa liian hämärää ja salaman kanssa hieman valottui, mutta eiköhän noista jotain selvää saa :)




lauantai 21. heinäkuuta 2012

More black dots, added with some colourful spots!

Visio Piipatin teepparista ja nimenomaan tällaisesta väriyhdistelmästä syntyi päähäni jo jonkin aikaa sitten. Mustaa löytyi, mutta keltaista ja lilaa oli vielä hankittava. Keltaista löytyi OE ryhmäläiseltä ja lilaa Fabriinasta.
En voi sanoa muuta kuin että tykkään ja onneksi kankaita jäi vielä, jotta myöhemminkin saa näistä vielä jotain tehtyä :)


Kun lapsi ei halua asettua kuvattavaksi, niin oiva apu on kankaanpalanen kämmenselällä kuvastamassa ötökkää, jota kannattaa pysähtyä hetkeksi tutkimaan ;)


tiistai 17. heinäkuuta 2012

2 times 2 is 4

Tässä jo jokunen hetki sitten valmistunut setti jossa pari teepparia, polvihousut ja pitkät housut, ajatuksella että kaikki käy yksiin.
Mun bloggaaminen on taas hidastunut entisestään, kun tietokone raksuttaa niiin hitalla, että kuvien muokkaus vie aivan ikuisuuden ja usein tulee luovutettua kesken kaiken ja meneekin sitten päiväkausia saada muutama kuva muokkailtua julkaisua varten. Huoh sanon minä.

Pidemmittä puheitta itse tekeleisiin, eli teeppari Bellapuusta tilatusta vihreästä hiiritrikoosta, hihat ikasyrin tummanruskeaa trikoota. Valkoisten resoreiden alkuperää en muista...
Resoreita on jo niin iso laatikollinen, että on jo ihan mahdotonta muistaa kaikista, että mistä mikäkin on. Suurin osa on Royal-tuotteelta, Hannan kankaalta tai Fabriinasta :)

Toinen teeppari on ihanasta vihreästä astronauttikankaasta(tilattu lieblingsstückeltä) ja sen resorit varmuudella Fabriinasta.

Polvihousut on tehty paikallisen kirpparin ihanan ohuesta ja kauniin sävyisestä kollarista ja pitkät housut Alestalosta ostetusta ruskeasta kollarista.
Ruskeiden housujen vihreä resori Michasilta Saksasta.






                      Sitten pläjäys sovituskuvia vielä :)







tiistai 10. heinäkuuta 2012

Black dots are my favourite spots!

Kuten ostikko antaa ymmärtää niin olen aivan rakastunut näihin mustiin maxi dotseihin, ihana kangas niin itselle kuin pojallekkin :)
Tämä on sarjassaan kolmas OE-tunika, eli niinkutsuttu tissis. Jokaista olen jollain tapaa muokannut ja tämä on ehdottomasti paras. Lyhensin etukappaleita, jotta eivät mene niin paljoa ristiin, korkeutta lisäsin myös hiukkasen. Avarsin hihanaukkoja ja pienensin tai oikeammin lyhensin hihoja. Kavensin alakappaleita myös jonkin verran.
Kangas on Fabriinasta ja resori muistaakseni Hannan kankaasta.