torstai 27. marraskuuta 2014

Yhden pienen pojan jumppis ja kahden tytön leggarit

Kaverini Pikkupeikon mammaryhmässä pyysi minua ompelemaan siskonpojalleen jumppiksen ja kertoi että vanhemmat ovat suuuuuria Star Wars faneja, joille tahtoisi jotain uniikkia ja asiaan liittyvää. Monia hyviä argumentteja oli, jotta minä, joka yleensä en tykkää ns tilauksesta tehdä, päätin tähän ryhtyä :)
Aihe oli minulle aivan vieras, en oikeasti ole katsonut ainuttakaan elokuvaa! Mutta toivottavasti lopputuloksesta tuli mieluinen niin pikkuiselle, kuin hänen vanhemmilleenkin ison rapakon toiselle puolelle :)
Väritoiveita sain, sekä kuvan, jonka pohjalta voisin jotain applikoida ja tällainen siitä tuli.
Kaava OB 4/12 koossa reilu 62cm
Kankaat; Harmaa joustis Hannan Kankaasta, keltainen resori taisi olla ulkomailta aikoinaan tilatusta kimpasta ja mu-va tähtitrikoo Lahden kärkkäiseltä.





Seuraavat leggarit meinasivat jäädä täysin käyttämättä, sillä leikkelin ne jo tytön ollessa aivan mini ja sitten ne unohtuivatkin laatikon pohjalle keskeneräisinä..
Kaavana OB:n ruusunpuna koossa 62cm ja olimme kesällä sitä kokoa jo pikkuhiljaa pois siirtämässä, kun nämä tulivat vastaan. Kangas on aivan ihana digiprintti Majapuulta, joten surautin niihin äkkiä resorit ylä ja alapäähän, jolloin kooksi tuli n.62-68cm ja muutaman kerran vielä jalkaan ehtivät.



Piipatin päiväkotikaverin pikkusiskolle surautin farkkutrikoosta leggarit ja tytön äiti oli mukana näitä suunnittelemassa ja osittain toteuttamassakin.
Hän halusi pinkit tehosteet ja napit tuomaan tyttömäisyyttä muutoin sinisiin pöksyihin ja lopputuloksesta tuli ihan kiva :)
Kaavana OB:n Ruusunpuna koossa 68cm ja lahkeita suoristin hieman.




maanantai 17. marraskuuta 2014

Kesämuistoja Kekkosen merkeissä

Kesämies Kekkonen jaettuna kolmella on yhtäkuin kolme tyytyväistä ihmistä :)
Tosin tekemistä oli, jotta metristä kangasta sai aikuiselle ja kahdelle lapselle vaatteet, varsinkin kun isäntä oli vaatinut kankaasta pipon itselleen jo aiemmin :)

Tällaisia siitä syntyi viime kesänä;




Tarkempi esittely nuorimmasta vanhimpaan, eli ensimmäisenä Pikkupeikon body OB:n kisuliinikaavalla  (6/12) ja kokona 68cm ilman saumanvaroja. Nyt 3kk myöhemmin tämä alkaa jo olla aika sopiva, vaikka kasvunvaraa on edelleen hieman :)
Housut ovat oma muunnelma ruusunpuna leggareista (6/12) , kuten kaikki aiemmatkin housut pikkuiselle.





Piipatille tein hihattoman paidan ja kaavana käytin jotain Ottobren aluspaitakaavaa ajattelematta sen kummemmin,että kyseessä tosiaan oli aluspaita.. No makkarankuorihan siitä tuli.  Ompelin sitten sivuihin lisäkaitaleet ja ne toivatkin ihan kivaa ilmettä paitaan tikkausten kera :)











                                                                                                          

Isännän paita on piirretty kaupan M kokoisen hihattoman pohjalta.





Haikeita nämä kesämuistot kun seuraavaan kesään on vielä aikaa, mutta tulee se sieltä onneksi taas :)

perjantai 14. marraskuuta 2014

Be Careful Out There - You might see angry birds on a mosspath!

Piirtelin tovi sitten uuden kaavan kokeiluun ja tykästyinkin kovasti. Kerrankin kaavassa on tarpeeksi pituutta lisäämättä, Ottobren kaavoissa tämä ollut omien kokemusten mukaan harvinaista. Hihoihin sai tässäkin hieman lisätä, mutta muutoin oikein hyvä ja muuntelukelpoinen kaava tämä Be Careful Out Tthere(4/12). Tällä onkin tullut tehtyä monia paitoja poitsulle ja lisää tulee :)

Angry birds kankaan voitin KangasMallan arvonnasta ja siitä tein pojalle tällaisen koossa 110cm.
Vetskaria en siis laittanu ja tein "tuplahihat".Alimmainen alkaa vasta tuosta hihansuun taitteen tikkausten alta.




Sammalpolulla trikooseen käytin samaa kaavaa, mutta lyhensin sitä reilusti ja lisäsin helmaan resorin, jotta olisi enempi hupparimainen. Tykkään :)

  





tiistai 4. marraskuuta 2014

Pienen neidin söpöstelytakki

Tämä takki valmistui elokuussa, kun Hertta oli juuri täyttänyt puoli vuotta.
Meillä käytettiin tuolloin paljon manducaa, ilmat olivat vielä suht lämpöiset, mutta jotain piti jo laittaa sisävaatteiden päälle ulkoillessa.
Pohdin aikani laittaisinko vuorta, mutta tämä farkkutrikoo on tavan trikoota paksumpaa jo itsessään, joten päädyin vuorettomaan.
Onneksi loppukesä/alkusyksy oli pitkä ja leuto, joten tätä tuli käytettyä paljon ja oli ihan lemppari! :)








Kaveriksi tein vielä pipon mustasta pallotrikoosta, jota on jo alavarassa ja niskasaumassa :)



Toiselle puolelle ompelin ruusukkeen ja toiselle rypytyksen framilonin avulla.


Musta farkkutrikoo on ostettu kvk:sta, pallokangas taisi olla Pehemiältä ellen aivan väärin muista ja valkoinen pitsi paikallisesta kangaskaupasta.
Takin kaavapohjana käytin OB:n paitakaavaa nimeltä papana (4/2010), josta  muokkasin A-linjaisen ja pidemmän kaarevalla helmalla.

Sitten sovituskuviin :)